sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Svenska systrarna II


Rohkeasti kuskin paikalle istumaan, turvavyö kiinni, syvä hengitys ja auto käyntiin. Jännitys oli korkealla, kun vuokra-autofirman pihasta piti kääntyä suoraan Brisbanen ydinkeskustaan kurvailemaan. Eipä siinä siis muuta, kuin menoksi ja matka voi alkaa. Kaikki meni hienosti ensimmäiset kymmenen metriä, kunnes laitoin vilkun päälle ja pyyhkijät alkoivat heilua vimmatusti. Aivan. Täällä ei pelkästään ratti ole oikealla puolella, vaan myös vilkku- ja pyyhkijävivut päinvastoin kuin Suomessa. Tulipa tuon viikonlopun aikana laitettua pyyhkijät päälle varsin monta kertaa, auringon paistaessa tietenkin.

Valkoinen pikku raketti alla ja nokka kohti Gold Coastia! Aikataulua ei koko viikonlopulle ollut, ainoat ennakkoon suunnitellut kohteet olivat eläintarha ja Byron Bay. Ajeltiin siis kaikessa rauhassa paperikartta Hanne-Marin hyppysissä. Päätettiin valita kartalla näyttävä "maisemareitti" ja suunnata päätieltä rantaa kohti vähän aikaisemmin. Ajeltiin ja bongattiin monen surffibrändin outlet store-rykelmä. Erittäin hyvä reittivalinta, Hanski!





Shoppailujen jälkeen suunnattiin eläintarhaan, joka on Vili Vilperin kotipaikka, Currunbin Wildlife Sanctuary. Oli jo sen verran myöhä iltapäivä, että vähän jännitti onko kaikki eläimet menny jo koloihinsa väsyttävän päivän jälkeen. 


No eivät olleet, porukkaa oli todella vähän ja tässä vompatti dinnerillä! Siinä se mussuttaa oikein onnellisena jättikokoista bataattia kaikessa rauhassa ilman yleisöä ja kaksi yli-innokasta blondia räpsii kuvia niin tiuhaa tahtia, kuin on canoneilla mahdollista.



Kuva: Hanne-Mari Ahonen





Niin pehmeä ja pörröinen nappisilmä, Bebe. ♡



Illalla käytiin vielä rannalla kuvailemassa auringonlaskun kajoa...





Ja aamulla ylös klo 5.40, jotta ehtii todistamaan (ja kuvaamaan) auringonnousun. Tuli muutamia varsin hyviäkin otoksia!

Kuva: Hanne-Mari Ahonen



Beach time!











Viimeinen aamu Gold Coastilla valkeni auringon upeana taiteena. Kultahiekat ravisteltua jaloista otimme suunnan New South Walesin puolelle, määränpäänä Byron Bay. Ajoimme suoraan kuuluisalle majakalle rannalla sijaitsevan vuoren/mäen päälle ja se oli melkoisen jännittävä ajomatka. Kapea tie ja kaistat erillään niin, ettei aina ollut ihan varma onko nyt vastaantulevien kaistalla sai melkoisen tärinän päälle. Ehjänä päästiin kuitenkin toppiin ja käsittämättömän upeat maisemat saivat mielen rauhoittumaan.









Sade saapui ja päätimme lähteä kotia kohti. Matkalla tosin eksyttiin taas vähän ja löydettiin mieletön näköalapaikka. 









Roadtrip päätöksessään ja tankki tyhjänä. Taskut täynnä hauskoja käänteitä ja unohtumattomia maisemia. 


3 kommenttia:

  1. Täällä Joutsassa ei tapahdu ollenkaan noin paljon edes 50 vuodessa. Tykkäsin valtavasti kuvista ja haluan katsella niitä mielelläni lisää. En tiennyt, että kengurut on noin kilttejä, että niitä voi rapsutella ja halailla.

    VastaaPoista
  2. Ja oliko se ihan elävä koala sylissä

    VastaaPoista
  3. Kengurut on rentoja olioita. Ja oli ihka oikea koala, hyvin hyvin pehmoinen.

    VastaaPoista