tiistai 28. huhtikuuta 2015

Svenska systrarna I

Hejsan!

Nyt on ollut taukoa bloggaamisesta, mutta hyvästä syystä. Olen paljon mieluummin viettänyt aikaa ihanan ystäväni Hanne-Marin kanssa, kuin tietokoneen äärellä. Kaksi ja puoli viikkoa hän oli täällä maailman äärissä seikkailemassa ja minua viihdyttämässä ja voin sanoa, että vallattomia tarinoita ja sattumuksia tuli vastaan. Kerron valtaosan tarinoista kuitenkin kuvina, sillä viittasin aiemmin, että valokuvia on luvassa. Noh, kahdella järjestelmäkameralla ja kahdella puhelimella otettujen kuvien yhteismäärä oli tuolta ajalta lähes 5000, joten en ihan niitä kaikkia tänne laita. Jaan meidän 2,5 viikon reissun muutamaan osaan, joten ei tule ihan täysin kuvaähkyä teille lukijoille.

Tästä se alkoi, käsittämätön määrä tuliaisia! Ihana iso suuri lämmin kiitos, Hanski ♡ Ja ensimmäisenä päivänähän kävimme myös äänestämässä eduskuntavaaleissa.
Ei siitä sen enempää.

Ensimmäinen viikonloppu hujahti nopeaakin nopeammin Brisbanen keskustassa, kun kierreltiin eri kaupunginosia aamusta iltaan. Kamerat kädessä tietenkin.



New Farm Parkin laidalla pelattiin jotain hyvin kummallista peliä. Siinä joukkueet pelasivat toisiaan vastaan käyttäen keskiaikaisia taisteluvälineitä, toivottavasti pehmustettuja. Erikoinen ajanviettotapa.
Olin itse töissä koko tuon 2,5 viikon ajan, mutta onneksi minulla on täällä ihana isäntäperhe, jotka toivottivat myös Hanne-Marin tervetulleeksi kotiinsa seuraamaan, millaista hulinaa on australialais-amerikkalaisen perheen arki. The Gapiin sunnuntai-iltana mennessä vastassa oli kaksi ennennäkemättömän riemukasta naamaa. Kuulin, että lapset olivat ikävöineet minua kovasti. Tuo oli siis ensimmäinen viikonloppu, jonka vietin erillään isäntäperheestä. Mutta mukava tietää, että lapset viihtyvät seurassani, eivätkä pidä minua kammottavana tiukkapipo-tätinä.
Mr Lightning ja Ms Pinkie Pie valmiina lähdössä päivähoitoon ja kouluun.





Lapset jätettyä päiväksi muiden kaitsettavaksi oli aika näyttää Hanne-Marille the Gapin kaunista lenkkeilymaastoa. Taisi innostua.

Ja salille! 
I'm feeling happy in this city!
Illalla oli mukava lähteä keskustaan etsimään uusia kuvausspotteja. Löydettiin mahtavia paikkoja ja Hanne-Marin kameran linssi on mitä mainioin saada upeita otoksia ihmisistä. Eli vuorotellen toinen kameran takana ja toinen edessä. 







Keskellä kaupunkia on sademetsä. Vähän pelotti.


Siinä ensimmäisen viikon kuvakavalkadia ja tapahtumia. Seuraava osa sisältää hyvin jännittäviä hetkiä roadtripiltä Gold Coastille. Merenrantaa ja tärinää ratin takana.

2 kommenttia:

  1. Voi kuinka kauniita tyttösiä! Katri, sun ilme keskikaupungin sademetsäkuvissa on samanlainen kuin kotirannassasi veneessä silloin kun hämähäkki vilisteli pitkin reunoja.

    VastaaPoista
  2. Voi kun kauniita naisia ja maisemia

    VastaaPoista