perjantai 22. toukokuuta 2015

Svenska systrarna: den sista helgen

Hanne-Marin Australian vierailu huipentui viikonloppureissulla Sydneyyn. Säiden puolesta meillä kävi melkoinen tuuri, sillä muutamaa päivää ennen matkamme ajankohtaa Sydneytä riepotteli paha myrsky, joka teki suuria vaurioita muun muassa rannoilla. Me saimme myös todistaa muutaman ukkoskuuron, mutta suurimmaksi osaksi nautimme auringosta ja kesäisestä Australian talvisäästä.


Lensimme Sydneyyn aikaisin aamulla ja suuntasimme ensimmäisenä pitkälle, mutta mahdottoman kauniille rantakävelyllä Coogee beachilta Bondille. Matkan varrella todistimme ikäviä myrskytuhoja eri rantapoukamissa. Heti Coogeella tuuli oli kuljettanut suuret määrät hiekkaa ylemmäs rannalle ja haudannut veneitä.













Saavutimme Bondin noin muutaman tunnin kävelyn jälkeen ja näky oli aivan eri, miltä Bondi yleensä näyttää. Kaivureita ja muita työkoneita siirtelemässä hiekkaa oikeaan paikkaan ja hyvin vähän auringonpalvojia.


Ilmainen wifi on ystävä. Halasin.
Hotelli oli todella kivalla paikalla aivan Town Hallin läheisyydessä. 














Kuva: Hanne-Mari Ahonen

Anzac-päivää juhlittiin isosti 25.4. lauantaina. Kaupunki oli tukossa upean paraatin kulkiessa keskustan katuja kiemurrellen. 


Me päätimme paeta väenpaljoutta Manlyyn, joten suuntasimme kohti lauttaterminaalia. Merelle!


Manlyssä on rento ja letkeä tunnelma. Ei kaupungin kiirettä ja juuri oikea asenne arkeen.




Löydettiin aika vahingossa ruotsalainen ravintola. Pakko oli testata.

Lapsitalentti veti väkeä. Siinä veli soittaa kitaraa ja laulaa, pikkusisko hoiti mikserin hommat. 







Tähän kuvaan päättyi ruotsalaisten siskosten yhteinen taival Australian mantereella. Minä lensin takaisin oman arkeni pariin Brisbaneen ja Hanne-Mari Suomeen. Hulvattoman hauska kaksiviikkoinen, jota tulee muisteltua varmasti vanhana ja ryppyisenä. 

Kiitos Hanski, että kävit ♡


1 kommentti:

  1. Hyvä Katri, pidä hauskaa niin paljon kuin ennätät ja onnittelut uuden työpaikan johdosta, lähetä sieltäkin kuvia!

    VastaaPoista