Mitä seuraavaksi?

Reilu viikko jäljellä ja neljän kuukauden pesti au pairina on tullut päätökseen. Koko ajan olen puhunut, miten aika lentää niin nopeasti täällä ja edelleenkin tuntuu juuri siltä. Muistan edelleen hetken, kun hyppäsin ulos autosta Helsinki-Vantaalla kuin eilisen ja odotin lentokoneeseen astumista. Nyt olen tämän viikon ohjeistanut jo uutta lastenkaitsijaa perheen tavoille ja rutiineihin.

Minulla on ollut koko tämän kuukauden työnhaku ja asunnon etsiminen jokapäiväistä hommaa, eikä se ole helppoa. Työhakemuksia on tullut lähetettyä vaikka millä mitalla ja asuntoja olen kolunnut läpi ympäri Brisbanea. Täällä asuminen on hyvin kallista ja itselläni haussa on huone kimppakämpästä. Mukavanoloisiakin asuntoja on tullut vastaan, mutta vuokrasopimusta en ole uskaltanut vielä kirjoittaa, sillä työpaikkaa minulla ei ole.

Olen varsin tarkka siitä, millaista työtä olen valmis tekemään. Vaikka olen täällä kaukana ja upeita paikkoja on lukemattomia vielä näkemättä, niin en halua pakottaa itseäni tekemään sellaista työtä, jossa en viihdy, vain ja ainoastaan siksi, että voisin asua pidempään Australiassa. Tähän mennessä olen käynyt vain yhdessä työhaastattelussa ja kohtalo selviää pian.

Tämä ihana perhe, jossa olen, on luvannut, että mikäli en ole onnistunut saamaan työtä tai asuntoa, niin voin majailla täällä vielä hetken au pair-velvollisuuksien päätyttyä. Tarjous on kultainen, mikäli onnea ei ole työnhakurintamalla siihen mennessä ollut. Ja olen sen jo päättänyt, että jos töitä ei löydy, on se merkki siitä, että on aika pakata laukut ja etsiä töitä Suomesta. En halua kituuttaa itseäni kengännauhabudjetilla täällä yksin matkatessa, vaan mieluummin säästän ne lantit uuteen alkuun kotimaassa.

Jännän äärellä siis ollaan. Jollain tapaa hyvin erikoinen tunne, kun ei kirjaimellisesti tiedä, mitä on edessä ensi viikon jälkeen. Lento kotiin vai jatkoa hämähäkkien valtakunnassa?