Australia-kokemusten viikko

Viime viikolla sattui ja tapahtui. En tiedä miksi, mutta kohdalleni osui enemmän todellisia Australia-asioita, mitä olen kokenut ehkä koko aikana täällä ollessani. Kaikki alkoi viime edellisenä viikonloppuna, kun olin tullut takaisin Sunshine Coastilta ja Brisbanessa oli ukkonen. Sitä kesti pitkään ja salamoi paljon. Ei kuitenkaan ollut mikään suurempi myrsky, mutta oli mukava ihailla salamoiden välkettä pimeällä.



Photo: Google search

Työkaverini olivat puhuneet minulle jo pitkään legendaarisesta  australialaiselokuvasta nimeltä The Castle. Se kertoo perheestä, joiden talo ja tontti yritetään pakkolunastaa lentokentän laajentumisen tieltä. Olin vuokrannut sen jo aiemmin, mutta päätin sen sitten viime viikolla vihdoin katsoa. Leffaa katsoessa minulla oli varsin ristiriitaiset fiilikset. Koin samaan aikaan hämmennystä,  myötähäpeää ja hulvatonta huumoria. Ja useat australialaiset lainaavat elokuvan repliikkejä arkikielessä, joten nyt olen entistä enemmän kärryillä näiden huumorista. Olen nimittäin huomannut useaan otteeseen sen, että täällä ei juurikaan ymmärretä sarkasmia. Se on hyvin outoa minulle, sillä itse olen hyvin pitkälti sarkastisella huumorilla elävä tyyppi.



Magpie ja fillaroija. (Photo: Google search)

Seuraava Australia-kokemukseni tapahtui eräänä iltapäivänä, kun lähdin polkemaan töistä kotiin pyörällä. Näin keväisin on lintujen pesintäaika ja muutama lintulaji on varsin suojelevainen omaa reviiriään kohtaan. Toinen lintulajeista on magpie, joka näyttää musta-valkoiselta varikselta. Näin vastaantulevan pyöräilijän joutuneen erään magpien kohteeksi ja toivoin kovasti pystyväni livahtamaan siitä ohi. Se jäi vain toivoksi, sillä yllättäen kuulin ja tunsin voimakkaan siipien läpytyksen aivan pääni vieressä ja se toistui useaan otteeseen. En ollenkaan tiennyt mitä tehdä, joten poljin vain tuhatta ja sataa eteenpäin ja vihdoin se luovutti. Magpiet ovat siinä mielessä ikäviä, että ne hyökkäävät takaa ja yrittävät nokkia silmiä. Onneksi minuun ei osunut.

Toinen äkäinen lintulaji on yellow masked lapwig, toiselta nimeltään plover, joka puolestaan liitää haukan lailla hyökkäyksen kohteeksi joutunutta kohti. Se harvemmin kuitenkaan osuu vaan tarklituksena on pelotella tunkeilijat pois pesimäalueelta. Niiden siipien etureunan keskellä on kuitenkin pienet piikit, joissa on ilmeisesti jonkunlaista myrkkyä, joten ihan mielellään en mene niitä härnäämään. Jätän sen aussiteinipojille. Se on kuulemma hauskaa ajanvietettä mennä leikkimään niiden kanssa ja väistellä niiden hyökkäyksiä.



Plover liitelee kuin haukka. (Photo: Google search)

Australialaiset ovat suuria urheilunseuraajia, kun lajina on AFL, NRL tai NFL, toisin sanoen laji kuin laji, jota pelataan ovaalin muotoisella pallolla. Katsomot ovat aina täynnä ja pubeista kaikuu hurraus tai buuaus otteluiltoina. AFL eli Australian football league eli Aussie rules pelataan ovaalin muotoisella stadionilla ja sen lajin suurin kannattajajoukko ja parhaat joukkueet löytyvät Melbournen alueelta Victorian osavaltiosta. NRL eli rugby league taaskin on isommin seurattu täällä Queenslandissa ja Sydneyn seudulla. NFL eli suomalaisittain jenkkifudis on seurattu täällä ainoastaan siksi, että yksi aistralialainen pelaaja pääsi pelaamaan Amerikan pääsarjaan. Nimeä en muista, mutta pelaa siinä joukkuessa, jolla on kultaiset kypärät ja punaiset pelipaidat. 49ers! Ehkä. 

Täällä on meneillään nyt rugbyn finaalipelit ja vastakkain finaalissa ovat Brisbane Broncos ja Sydney Roosters. AFL pelin kävin katsomassa aiemmin, mutta Brisbane ei ole muutamaan kauteen pärjännyt kovinkaan hyvin, joten tunnelma oli ainoastaan ihan ok. Rugbymatsin halusin myös nähdä ja nyt oli viimeinen mahdollisuus mennä, kun ensimmäinen finaaliottelu pelattiin täällä Suncorp Stadiumilla. Ostin lippuni saman tien, kun myynti aukesi tavallisille talliaisille. Jäljellä oli enää hajapaikkoja ja rugbypeleissä useaan otteeseen käynyt työkaverini valitsi minulle niistä parhaan mahdollisen. Ottelu myytiin loppuun nopeasti ja jännityksellä odotin, mitä tuleman pitää. Olen nähnyt rugbya telkkarista pari kertaa enkä ollut kovinkaan innostunut itse urheilulajista, sillä se on pelinkulultaan yleensä melko hidasta.

Perjantai koitti ja suuntasin stadionille. Stadionin kulmalla olivat ratsupoliisit valvomassa jalankulkijoiden liikennettä ja jakoivat sakkoja punasia päin käveleville. Koko ajan oli joku sakotettava konstaapelin puheilla. Stadionin ympärillä ihmismäärä oli valtava, mutta järjestelyt toimivat vallan mainiosti ja jonot liukuivat sisään stadionille. Istumapaikka oli vallan mainio ja saavuin paikalle juuri oikeaan aikaan ennen alkushowta. Sen aloittivat joukko rummuttajia ja tulitaiteilijoita ja kenttää reunustivat suuret liekinheittimet, jotka syöksivät tulta musiikin tahtiin. Show päättyi asiaankuuluvaan ilotulitukseen ja sitten olikin aika kutsua joukkueet kentälle. Vierasjoukkueen astellessa yleisön eteen buuauksen määrä oli käsittämätön. Kotijoukkue puolestaan nosti volyymit niin korkealle hurrauksesta, että korvatulpat olisi olleet mukavat. Yleisöä stadionilla oli yli 51 000.

Ottelu alkoi varsin onnekkaasti Broncosille, sillä heti alkuun yksi pääsi karkaamaan Roostersin muurin läpi ja nappasi pisteet kotiin. Sitten tuli seuraava ihmetys, kun huomasin hevosen laukkaavan ratsastajansa kanssa ympäri kenttää. Ja peli jatkui. Tuota hurmiota jatkui läpi ottelun ja Brisbane voitti matsin melko selkeästi. Seuraava peli on Sydneyssä. Kokemus ottelusta oli mieletön ja tunnelma niin mahtava, etten ole kokenut sellaista missään urheilutapahtumassa aikaisemmin.

Lauantaina ihania tuttuja Suomesta, kun Sanna ja Aapo viettivät seurueineen viikonlopun Brisbanessa ennen farmihommiin lähtemistä. Oli kerrassaan mukavaa nähdä ystäviä ja kuulla heidän kuulumisiaan. Sillä porukalla käytiin katsastamassa Brisbane Festivalin päätteeksi järjestetty Riverfire, johon kuului ensin lentoshow ja sen päätteeksi pimeän tullen massiivinen ilotulitus, kun raketteja ammuttiin joelta useasta pisteestä ja lisäksi pilvenpiirtäjien katoilta ja Story Bridgelta. Ihmisiä alkoi pakkautua jo aamupäivällä joen varteen ja puistoihin parhaille paikoille viettämään piknikiä ja varaamaan paikkoja illan showta varten.

Hornetit lensivät järkyttävän matalalla jokea mukaillen niin, että koko kaupunki tärisi, kun ääni tuli koneen perässä. Armeijan helikopterit puolestaan näyttivät lentotaitojaan tekemällä piruetteja ja roiskuttamalla vettä joen pinnalta. Upean näköistä ja lopuksi saimme nauttia vielä lähes puoli tuntia kestävästä ilotulituksesta, joka oli mykistävän kaunis. Rakastan ilotulituksia yli kaiken ja tuo oli yksi kauneimmista, mitä olen nähnyt. Etenkin sillalta ammutut raketit olivat erittäin taiteellisia.

Sunnuntaiaamuna koin Australia-kokemuksista kammottavimman. Aamupalan syötyäni menin takaisin huoneeseeni ja vaatekaapilleni valmistautumaan kaupungille lähtöön. Avasin kaapin ovet ja olin ottamassa jotain hyllyltä, kun huomasin jotain epänormaalia alaviistossa ja voi apua sitä paniikin määrää, kun tajusin sen olevan kammottava huntsman-hämähäkki.

Kämppiksen oli lähtenyt jo hetkeä aiemmin, joten olin kotona yksin ja paniikki iski. En tiennyt yhtään mitä tehdä, sillä se hirviö oli niin iso, etten pystynyt rakentamaan mitään liiskausasetta, jossa olisi tarpeeksi pitkä varsi ja osumaprosentti 100, sillä en halunnut sen putoavan maahan ja piiloutuvan äkäisenä tavaroideni sekaan. Lisäksi liiskaamalla siitä olisi jäänyt sotkuinen läntti kaapin seinään ja olisin joutunut siivoamaan sen omin käsin. Päätin siis pitää sitä silmällä ja ensinnäkin ottaa kuvan ja jakaa sen Facebookissa siinä toivossa, että joku lähellä asuvista kavereistani huomaisi sen ja tulisi apuun. Se ei kuitenkaan toiminut, vaan kavereni saivat hersyvät naurut panikoinnistani, koska heille tuo on arkipäivää.

Sain melkein sydänkohtauksen, kun huomasin hämähäkin alkavan liikkua ja se lähti hiipimään sisälle vaatekaappiini ja kohti hengarikaappia. Odotin hetken, ennen kuin rohkenin avata hengarikaapin ovet ja kauhukseni en nähnyt sitä hirviötä missään! Kämppikselläni on kissa, joka tykkää mennä vaatekkaappiini ja minä heitän sen aina ulos huoneestani, sillä en todellakaan ole kissaihminen. Nyt sain kuitenkin idean ja ajattelin, jos kissa löytäisi sen hämähäkin ja onnekseni esimerkiksi söisi sen. Ei mennyt aikaakaan, kun Nami asteli huoneeseeni ja näki avoimet kaapinovet ja hyppäsi sisään. Seurailin sen touhuja, mutta en nähnyt hämähäkkiä missään. Hetken kuluttua huomasin kissan bongaavan jotain ylempää kaapin etunurkasta ja sieltä pilkisti kaksi kammottavaa hämähäkinjalkaa! Huh, mieli rauhoittui siinä mielessä, että tiesin paholaisen olinpaikan. Tyhjensin hengarikaapin tason ja otin vaatteitani pois kaapista toisesta reunastan, missä hämähäkki ei ollut, ettei se hirviö voinut piiloutua vaatteisiini. Se lähti kuitenkin kävelemään syvemmälle hengarikaappiini ja takkien taakse jälleen pois näkyvistäni. Yritin soittaa ja tekstailin kavereilleni, jotka yrittivät rauhoitella, ettei huntsman ole myrkyllinen hämähäkkilaji, vaan purema on vain kivulias ja saattaa tulla kipeäksi. Eipä paljon siinä kohtaa lohduttanut.

Olin ihan toimettomana ja minulla oli jo kammokuvana se, että tuo monsteri menee takkieni sisälle tai rakentaa pesän taskuun ja kutsuu kaikki kaveritkin tupareihin. En tiennyt mitä tehdä, joten hain imurin ja aloin siivota. Imuroin koko kämpän ja vähän väliä kävin vilkaisemassa, oliko kahdeksanjalkainen tullut esiin. Sitten minulla välähti. Juuri näitä tilanteita varten olin ostanut kaupasta ötökkäsprayn. En kuitenkaan halunnut sumuttaa sokkona kaikkia hengarissa olevia vaatteitani, vaan bongasin kämppikseni selfietikun ja vedin teleskooppivarren niin pitkäksi, kuin pystyin ja yksitellen aloin siirtelemään vaatteita rekin toiseen reunaan. Toiseksi viimeisen takin jälkeen herra huntsman ilmestyi näkyviin kaapin takaseinässä ja taistelu alkoi. Suihkutin myrkkyä melko pitkään, ennen kuin se hirviö edes reagoi siihen. Sitten se putosi seinältä tasolle ja alkoi tulla kohti spraysuihkua. Se taisteli loppuun asti ja mietin jo, että riittääkö koko pullollinen taltuttamaan tuon paholaisen. Viimein näin sen käpristyvän ja kouristelevan ja uskalsin lopettaa suihkutuksen. Juoksin keittiöön hakemaan isoimman mahdollisen lasipurkin ja laitoin sen varmuuden vuoksi hämähäkin päälle. Ihan vain siltä varalta, jos se herää päivän aikana henkiin. Ja että jos sen kaverit tulevat etsimään, niin näkevät miten käy! Ah, minulla oli kuningasolo tuon taiston jälkeen ja tein pienen voitontanssin ottelun päätteeksi. Hyvillä mielin pystyin lähtemään kaupungille, kun tiesin ettei se kummittele enää huoneessani. Iltapäivällä kuljetin raadon isoimmalla mahdollisella paperilla ulos ja tiputin sen alas parvekkeelta. Muahahahaaa!

Koko loppupäivän sunnuntaina olin varuillani, mitä tapahtuisi seuraavaksi, mutta toistaiseksi olen saanut viettää rauhallista arkea nyt yhden päivän. Mutta kerrassaan unohtumaton viikko, useaa muistettavaa kokemusta rikkaampana!

Timtamien vastapainoksi

Jo ennen Australiaan lähtöä tiesin, että täällä minun on tarkkailtava vähän tiiviimmin sitä, mitä suuhuni laitan ja pidettävä itseni liikkeessä, jottei reissukiloja kerry liikaa. Ympärillä on vallattoman paljon houkutuksia ja ravintoloissa syöminen on arkipäivää. Ja Timtamit. Jos olet koskaan käynyt Australiassa, niin varmasti tiedät, mistä puhun. Nuo suussa sulavat suklaakeksit, joita ei voi vastustaa.

Olen pitänyt salitreenin arjessani koko reissun ajan. Varsinaista treeniohjelmaa minulla ei ole ollut, joten monipuolisuus jäi selkeästi pois ja treenit tein aina saman kaavan mukaan. Huomasin kehityksen junnaavan täysin paikallaan ja halusin kokeilla jotain uutta. Bongasin uutisia selatessa nettipohjaisen kahdeksan viikon treeniohjelman, Life Fundamentals, johon kuului myös ruokavalio. Se oli ilmainen 2000:lle ensimmäiselle ja mahduin mukaan tuohon joukkoon, personal trainerina kyseisessä projektissa toimii Luke Istomin. Ajattelin, että onpa mukavaa saada valmis treeniohjelma ja tietoa siitä, mitä tulisi syödä. Itse lähdin mukaan sillä tavoitteella, että saisin vaihtelua omiin treeneihin ja mielenkiinnosta, että millaisia muutoksia tällainen projekti kehossani saa aikaan. En kuitenkaan rekisteröityessäni hoksannut, että ruokavalio olikin hyvin rajattu.

Harjoittelin uppomunien valmistamista.. Ehkä jonain päivänä vielä onnistun!

Olen aina ollut sitä mieltä, etten pysty noudattamaan minkäänlaisia dieettejä ja jo pelkkä ajatus karkkilakosta sai minut himoitsemaan irtokarkkeja. Tässä projektissa kaikki sokeri piti kuitenkin karsia pois. Ruokavalio oli täysin gluteeniton ja ensimmäiset kaksi viikkoa myös maidoton. Oli käytettävä vain puhtaita raaka-aineita, ei mitään prosessoitua. Hiilihydraattien saanti oli minimaalista ja hyviä rasvoja piti syödä enemmän. Aterioita oli neljä päivässä ja ne olivat hyvin pitkälti lihaa/kalaa/kanaa/munia ja vihanneksia/salaattia, riippumatta siitä oliko aamu vai ilta. Reseptit olivat nettisivulla ja ateriat kehotettiin valmistamaan massoina, jotta ne olivat valmiiksi annosteltu seuraaville päiville.

Pelkäsin kyllästyväni ruokavalioon heti alkuunsa ja mietin, miten pärjään ilman aamuista kaurapuuroa ja sokerin pois jättäminen jännitti, sillä olen melkoinen karkkihiiri. Ensimmäinen viikko sujui yllättävän hyvin, eikä nälkä tullut aterioiden välillä lainkaan. Toisella viikolla söin jokusen välipalan, mutta reseptit olivat niin maukkaita, että aterioita odotin aina innolla. Viljoja kaipasin silloin, kun kämppikseni paahtoivat leipää iltaisin ja se tuoksu valtasi koko talon. Tai siltä ainakin tuntui. Maidon korvasin helposti mantelimaidolla, joka on todella helppoa tehdä itse ja maistuukin paljon raikkaammalta itse tehtynä kuin kaupasta ostettuna.

Treenejä oli kahden ensimmäisen viikon aikana kolme viikossa eli kevyt aloitus treeneille, sillä ruokavalio oli sen verran niukka ja niin sanottu kehon puhdistus käynnissä. Oli jalkapäivä, yläkroppareeni ja kokovartalotreeni. Keskivartalotreeni oli jalkapäivän yhteydessä. Kolmannelta viikolta lähtien treenimäärää lisättiin ja mukaan tuli muun muassa HIIT-treeni lauantaille.

Noista lauantaista tuli viikon kohokohta, sillä aamupalan jälkeen loput päivän ateriat olivat sallittuja hiilaripommeja. Muutoin hiilihydraatteina oli sallittu vain valkoinen riisi, bataatti tai hedelmä välittömästi treenin jälkeen lihasten palautumiseen, mutta lauantaisin kolmannesta viikosta lähtien sai hyvällä omallatunnolla nauttia kolme hiilaripitoista ateriaa, kuten jäätelöä, suklaata tai leivonnaisia. Oli kuitenkin muistettava pitää annoskoko oikeana ja herkkujen tuli olla täysin gluteenittomia.



Itse tehty gluteeniton macadamiapähkinäbrownieherkku. Ja jädee! 

Treenien lisääntyessä huomasin olevani aiempaa nälkäisempi, joten mantelit ja muut pähkinät alkoivat kulkeutua mukana joka paikassa ja kotona oli jääkaapissa aina herkullinen chia-pudding tekeytymässä. Viikot menivät melko hitaasti, mutta minua tsempattiin innolla eteenpäin. Treeniohjelmasta tykkäsin todella paljon ja pientä kehitystä huomasin ylävartalossa, sillä yläkroppaa en ole treenannut erikseen pitkään aikaan. Se mikä alkoi tökkiä, oli salaatti ja liha, joita joutui välillä syömään jopa aamupalaksi.

Neljän viikon jälkeen tehtiin sama kuntotesti uudestaan, jonka tein projektin alkaessa sekä ottaa mitat kropasta nähdäkseen kehitystä. Kuntotestissä huomasin yläkropan kehittyneen positiivisesti, joten esim. punnerrustulokset parantuivat jonkin verran. Keskikroppa oli heikentynyt aloituksesta ja syy tähän oli varmasti se, että ennen tätä projektia treenasin sitä enemmän, mutta ohjelmassa oli nimenomaan painotettu, että coretreeni on vain kerran viikossa. Sitten otin mitat ja muutoksia oli korkeintaan sentti mistä tahansa kroppaa mittasinkaan eli eipä ollut muutosta omalla kohdallani tullut.

Oli mielenkiintoista lukea tämän jälkeen muiden tuloksia nettifoorumeilta, joka meille oli perustettu. Siellä oli käsittämättömiä parannuksia kuntotestissä ja  lähes kymmenet sentit olivat kadonneet kropasta. Siinä kohtaa heräsin, miten terveellisesti olin itse elänyt jo ennen tätä projektia. Nämä "ihmemuuttujat" olivat henkilöitä, jotka olivat aiemmin tottuneet siemailemaan viinilasillisen tai olusen iltaisin ja lounastivat joka päivä ulkona pikaruokaa. Ilmankos olo tuntui nyt kevyemmältä ja virkeämmältä ja muutokset näkyivät. Mietin koko seuraavan viikon, kannattaako minun jatkaa projektia loppuun saakka, sillä se tuli varsin kalliiksi ruuan osalta. Valitettavasti terveellinen ja tuore ruoka maksaa prosessoitua ruokaa enemmän, mutta päätin kuitenkin jatkaa eteenpäin sinnitellen.

Kuudennen viikon lopulla tulikin jo aiemmin kertomani äkkilähtö Cairnsiin ja ajattelin ruokavaliossa pysymisen ja annosten kokkaamisen reissussa olevat liian haasteellista, joten päätin nauttia lomasta syömällä, mitä huvittaa. Lentokentälle illalla päästyäni ostin saman tien matkakarkit ja odotin kauheita vatsakramppeja. Noh, niitä ei tullut. Seuraavana aamuna suuntasin riutalle ja söin paatilla tarjotun lounaan leipineen. Ei mitään oireita, vaikka ruoka sisälsi gluteenia. Koko reissun ajan nautin maukkaita ruokia ilman mitään vatsanväänteitä tai muita oireita.

Se oli minun ruokavaliokokeiluni loppu. Heti alkuun vähensin lihan syöntiä ja se on varmaa, että pihviä en enää aamupalaksi syö vaan kaurapuurolla mennään. Herkkuja napsin silloin, kun siltä tuntuu ja jatkan terveellisiä kokkailujani hyvällä lisäkattauksella reseptejä. Treeniohjelma on myös tallessa ja tulen varmasti hyödyntämään sitä jatkossa.



Game on!

Suomessa en olisi varmasti pystynyt noudattamaan tiukkaa ruokavaliota, sillä "häiriötekijöitä" on siellä paljon enemmän. Nyt pystyin laittamaan kaiken fokuksen tähän projektiin ja ruokien valmistamiseen, sillä se vei todella suuren osan vapaa-ajastani ja unen saanti oli todella tärkeää, joten nukkumaan menin joka ilta viimeistään yhdeksältä. Kaiken kaikkiaan projekti oli mielenkiintoinen kokeilu ja olen tyytyväinen, että kokeilin. Tulipahan ainakin todistettua, että viljat ovat ystäväni ja gluteeniton ruokavalio on helppo toteuttaa maukkaasti, mutta tarpeeton minulle. Olen myös erittäin paljon onnellisempi, kun saan nauttia herkkupalan silloin kun huvittaa. 



Jatkossa aion vähentää salitreenaamista ja sen sijaan pelata tennistä enemmän. Manantaisin käyn aikuistenniskurssilla ja tiistaista torstaihin mahdollisimman monena iltana menen cardio-tennistunnille. Olen aivan koukussa siihen, parasta cardio-treeniä, mitä tiedän. Juoksen paljon mieluummin ympäri tenniskenttää ja lyön palloa aina välissä, kuin että hikoilisin salin kuntopyörillä. Tuloksia en odota muussa kuin siinä, että kehittyisin tennispelaajana ja saisin pallon lentämään sinne, minne minä sen määrään eikä sinne, minne se nyt vaan sattuu kimpoamaan.

Pelikaveri unohti tulla paikalle, niin sain vastustajaksi Lobsterin. Paljoa se ei puhunut, mutta palloja tuli tiheään tahtiin ja sain kunnon treenin aikaiseksi!

Regional Flavours

Brisbane on aivan huikea kaupunki. Ei pelkästään siksi, että se on kaunis ja ihmiset mukavia, vaan siksi, että kaupunki on eläväinen ja tarjoaa asukkaille ja turisteille aina jotain mielenkiintoista. Sunnuntaisin ja keskiviikkoisin on markkinoita, jonne voi mennä ostamaan paikallisia ja tuoreita tuotteita suoraan viljelijöiltä tai ihan vain viettämään aikaa ja ihastelemaan perinteistä toritunnelmaa ja herkuttelemaan maukasta sapuskaa.

Kaupunki järjestää hyvin usein erilaisia katutapahtumia ja ruokafestareita, jotka ovat suurimmaksi osaksi ilmaisia. Viimeisin suuri tapahtuma oli Regional Flavours, joka toi Queenslandin viljelijät ja ravintoloitsijat South Bankiin tarjoamaan yleisölle maittavia paikallisherkkuja. Tapahtuma koostui useasta alueesta ja jokaisella alueella oli oma teemansa. Lavoilla oli niin ruokanäytöksiä kuin musiikkiesityksiäkin ja se takasi yleisön viihtyvyyden.

Tämän kauden MasterChef-kilpailija Georgia.

Australia on MasterChefin kotimaa ja niinpä Regional Flavoursin ohjelmistossa oli muutama julkkikokki kotimaan amatöörikokkiohjelmasta. Oli edelliskauden voittaja, alusta asti tuomarina ollut Matt Preston ja meneillään olleen kauden kilpailija. Eniten minua kuitenkin kiinnosti erään nuoren australialaisnaisen, Lola Berryn, ruokanäytös, jonka periaatteena on kokata maukasta ja ravitsevaa ruokaa puhtaita raaka-aineista gluteenittomasti.

Lola Berry.

Ja kyllä, kokeilin itse tuohon aikaan gluteenittoman ruokavalion sopivuutta itselleni. Siitä tulee tarina erikseen.

Regional Flavoursin on alueella oli niin monia ruokakojuja, että muutaman askeleen otettua nenään tuoksahti aina jokin uusi, herkullinen, tuoksu. Oli mistä valita ja kuvattavaakin siis löytyi. Antaa niiden puhua puolestaan.

Seuraava tapahtuma, jota odotan todella kovasti, on Skandinavian Festival viikon päästä. En malta odottaa, että pääsen maistelemaan Suomi-herkkuja ja että saan kokea tuulahduksen pohjoismaalaisuutta. Innolla odotan, mitä siellä tulee vastaan!

Kaikki rakkaat

Ystävät. He ovat kuin supersankareita, jotka ovat paikalla aina kun tarvitset. Ja joskus myös hyvin yllättäen. Palaan hetkeksi reilun seitsemän kuukauden takaisiin tunnelmiin koti-Suomeen, jolloin sain ystäviltäni maailman parhaan läksiäislahjan.

En ole tottunut pitämään itsestäni kovinkaan suurta numeroa, joten ajattelin nähdä kaikkia kavereitani siellä täällä ennen Australiaan lähtöä muutaman kerrallaan. Yksi lähimmistä ystävistäni aka "reivivaimo" kuitenkin alkoi heti udella läksiäisistä, mutta sanoin hänelle, että en oikeastaan ajatellut järjestää mitään.

Työpaikalla meillä oli hyvin tiivis porukka, joiden jättämisen tiesin olevan vaikeaa. Niin myös tärkeät ystäväni kotikulmilta ja vähän sieltä täältä kaikkialta. Ja perhe.

Äiti <3

Muutamaa viikkoa ennen lähtöä matkasin vanhempieni luo viettämään aikaa rakkaiden parissa ja lumen keskellä. Äiti hyysäsi tapansa mukaan oikein kunnolla ja oli vaikka minkä kokoista kattilaa ja kulhoa pöydillä, etten varmasti kuole nälkään ja unohda perinteistä suomalaista kotiruokaa. Koiravanhuksen kanssa lenkkeilin joka päivä ja siinä samalla käytiin ihmettelemässä isin "mehtätöitä", niin kuin Savossa sanotaan. Turre oli ollut vaihtelevassa kunnossa jo muutaman vuoden, joten tiesin, ettei tuo karvaturri olisi enää vastassa kotipihalla Suomeen palatessani. Ja niin siinä kävikin, että äidiltä tuli suruviesti reilu muutama viikko sitten. Rakas karvaturri nukkui pois.



Ihan hoomoilasena tässä.

Takaisin etelä-Suomeen tulin viikoksi ennen matkalle lähtöä ja enpä osannut odottaa, mitä oli luvassa. Rakas ystäväni Rimma oli jo etukäteen neuvonut minua olemaan suunnittelematta lauantaille mitään. Tarkoituksena oli mennä hänen ja toisen rakkaan ystäväni Hanne-Marin kanssa syömään hyvin ja viettämään mukava ilta. Matkasimme yhteen Helsingin parhaista sushiravintoloista ja herkullisen aterian jälkeen sain kuulla meidän jatkavan iltaa ihanien Hennan ja Juhan luona.

Tytöt päättivät kuitenkin sitoa silmäni ravintolasta lähdettäessä ja hämmästelin kovasti, että miksi. Hyppäsimme autoon ja hovikuljettaja ajelutti meitä pitkin Helsingin katuja. Vaikka en ihan tarkalleen reittiä Töölöstä Alppilaan silmät kiinni osaa, tuntui että ajellaan kuitenkin ihan eri suuntaan. Viimeistään perillä hoksasin, ettei olla Hennan ja Juhan pihassa. Tytöt taluttivat minut rappukäytävään ja hissiin. Sitten mentiin ovelle ja sisälle. Ei ollut kyllä mitään käsitystä, että missä oltiin.

Vihdoin ja viimein tytöt ottivat huivin silmiltäni ja "YLLÄTYYYYS!" Siinä ne olivat kaikki edessäni, rakkaat ystäväni. Itkuhan siinä tuli. Oli lapsuudenystäviä, alppiystäviä, työystäviä ja jopa sisaruksistani Ahti ja Meeri, joille sanoin jo heipat edellisenä viikonloppuna porukoilla! Siinäpä sitä oltiin hämmennyksessä ja itku kurkussa uudestaan.

Pöydällä oli aiheen mukaan somistettu kortti, jonka sisällä kaikkien ihanien ihmisten nimet, jotka olivat osana järjestämässä yllätystä. Kaikki eivät heistä päässeet valitettavasti paikalle, mutta olivat hengessä mukana. Tarjoiluja oli vaikka minkälaista, herkkuja koko kylälle! Ja ilmapalloja! Ilmapalloja!! Unohtamatta upeaa "Hyvää matkaa"-kylttiä, joka teki koristeluista täydellisen.

Mutta tärkeimpänä ympärillä olevat ystävät. Olen todella otettu, että niin moni oli päässyt paikan päälle. Oli kerrassaan mahtavaa nähdä näitä tyyppejä ja viettää unohtumaton ilta heidän kanssaan ennen lähtöäni. On liki mahdotonta, että saa ympärilleen näin monta ystävää samaan aikaan.

Nöyrin kiitos ihan jokaiselle, joka otti osaa edes pienellä ripauksella läksiäisiini. En osannut odottaa mitään tällaista. Juhlat olivat ikimuistoiset, teitte olostani erityisen tärkeän ja rakastetun.

"Team Nilsiä" vai miten se nyt meni?

Team Esport. Olisi melkein pitänyt laittaa koko kuvasarja, niin näkisitte, miten hienosti nämä kuvat onnistuivat.

Illan viimeiset huiskijat, mikä tiimi!

KIITOS, olette mielessä joka päivä <3