Reilu pari viikkoa sitten oli aika sanoa heipat ihanalle työpaikalle ja mahtaville työkavereille Brisbanessa. Halusin yllättää heidät leipomalla Suomi-herkkuja ja niinhän siinä sitten kävi, että valmistelut aloitin jo muutamaa päivää ennen, jotta sain karjalanpiirakat ja joulutortut valmiiksi. Pakko muuten kehua, etten ole edes Suomessa onnistunut karjalanpiirakoissa niin hyvin, mitä tällä kertaa.
Töissä leipomisiani arvostettiin kovasti ja niitä pidettiin maukkaina, vaikkakin hieman erikoisina. Sitähän ne ovatkin, varsinkin piirakat munavoilla.
Viimeisellä työviikolla oli hyvin hiljaista yliopiston kesäloman alkamisen vuoksi ja meillä oli runsaasti aikaa taitella paperiorigameja. Tehtiinpä kukkakimppu ja perhosia.
Lilly antoi läksiäislahjaksi muusikkoveljensä uuden albumin, jota kuunnellessa tulee varmasti Brisbane-aika mieleen. Koko työpoppoolta sain puolestaan kassillisen kaikenlaisia Australia-muistoja ja kortin täynnä terveisiä kaikilta UQSport Fitnessin työkavereilta. Minulla on edelleen hyvin onnekas olo, kun sain kyseisen työpaikan ja mahdollisuuden tutustua niin moneen upeaan persoonaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti