Heippa!
Stradbroke Island on uskomattoman kaunis saari Brisbanen rannikolla. Tein sinne mukavan päiväreissun viime maanantaina ja ajoitus ei olisi voinut olla parempi, sillä minusta tuntui että olin saarella lähes ainoa turisti. Retkipoluilla tuli harvakseltaan joku vastaan ja rannat olivat autioita. Kerrassaan rentouttavaa! Tässä muutama kuva saaren upeudesta:
Huntsman oli tietenkin minua vastassa. |
Aikalailla zeniitissä. |
Sitten vähän jatkosuunnitelmista. Tällä viikolla meinasi paniikki iskeä töissä, kun tajusin, että viimeinen työpäiväni UQ Sportilla on jo ensi viikolla. En voi uskoa, miten nopeasti kuusi kuukautta vierähtää. Nyt olen suunnitellut lähinnä sitä, mitä kaikkea suomalaista tarjottavaa vien työkavereille ensi viikolla, ajattelin jouluherkkuja, ehkä joulutorttuja.
Muutakin on pitänyt toki miettiä, kuten seuraavaa siirtoa tällä mantereella. Koska olen ollut tänne tulostani alkaen tauotta töissä niin, ettei minulla ole ollut kokonaista viikkoa yhtäjaksoisesti lomaa, ajattelin ottaa nyt vain rennosti. Working holiday-viisumin etuna on se, että mikäli verokauden kokonaistulot eivät ylitä tiettyä summaa, saa jokaisen verodollarinsa takaisin. Yllätyksekseni saan palautuksia mukavan summan, jolla pystyn lomailemaan helposti vuodenvaihteen yli.
Ensimmäiseksi teen pienen paratiisiloman Whitsundaysille, jolta löytyy Queenslandin kaunein ranta. Sen jälkeen tulen vielä muutamaksi päiväksi Brisbaneen viettämään muun muassa UQ Sportin pikkujouluja ja tietenkin sanomaan heipat kaikille ihanille ystävilleni tässä kaupungissa. Sitten suuntaan etelään Melbourneen, jossa on tarkoitus majailla toistaiseksi. Siellä haluan ensin vain matkustella ympäriinsä ja käydä moikkaamassa minipingviinejä ja jos tuntuu, että tylsää tulee, niin sitten voisi katsella jotain pätkätöitä, ehkä.
Nyt pyhitän viimeiset viikonloput täällä Brisbanessa vielä mukaville päiväreissuille ja yritän selviytyä täällä olevasta lämpöaallosta. Asteet ovat kivunneet reippaasti yli kolmeenkymmeneen ja melkoisen tuskainen fiilis on meikäläisellä. Ilolla ja hieman kyllä kateudella olen seuraillut somesta lumen tuloa sinne koti-Suomeen. Mutta maltan vielä ja uskon, että tammikuussa siellä pääsee sitten kunnolla mäkeen ja lumiukkojen rakennuspuuhiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti