Menipäs taas nopeasti kaksi vapaapäivää, mutta uusia seikkailuja täynnä! Lauantai-iltana otettiin Jacquelinen kanssa jokilautta Hamiltonia kohti ja määränpäänä Eat Street Markets. Nuo "markkinat" ovat joka perjantai- ja lauantai-ilta sekä sunnuntaina päiväsaikaan. Ja markkinat ne tavallaa ovat, mutta tunnelma ja miljöö kuin karnevaaleissa konsanaan. Upeat valaistukset, alueen eri osista kaikuva musiikki ja ihmisvilinä luo upean tunnelman iltaan. Ruokakojuja löytyy lähtöisin maailman joka kolkasta ja paikallisten käsityö- ym. tuotteita on myynnissä muilla kojuilla. Meidän valintamme oli ruuan puolesta Etelä-Amerikka ja äärettömän maukkaat ribsit. Ja jälkkäriksi thaimaalaista friteerattua jäätelöä. Ja tietenkin maistiaisia fudge-kojuilta, nam!
Sunnuntai meni kalenteria lopulle Brisbassa olon ajalle täyttäessä ja Whitsundaysin matkan varatessa. Uskomatonta, että kahden viikon päästä olen jo uudessa kaupungissa ja rennosti reissaamassa pitkin Great Ocean Roadia. Niinpä päätinkin varata bussiliput eiliselle Noosaan, parin tunnin päähän pohjoiseen Brisbanesta. Aamulla hyppäsin Greyhoundin kyytiin, joka vei minut perille oikein mukavasti. Noosa on Australialaisten suosima lomakohde ja joululomien alku näkyi vilkkaalla rannalla. Minun päivän agendani oli mennä kiertelemään kansallispuistoon ja nauttimaan maisemista, ja äärettömän kauniita maisemia siellä riittikin. Noin 2-3 tuntia kestänyt reitti kansallispuistossa oli melko uuvuttava yli 30 asteen helteessä, mutta ehdottomasti arvoisensa. Tässä todistustaineistoa: