torstai 12. maaliskuuta 2015

Kuumaa hiekkaa ja surffitukkia

Kyllä huomaa, miten tärkeä internet on, kun on toisella puolen maapalloa erillään kavereista ja perheestä. Meillä ei ole muuton jälkeen ollut langatonta nettiä uudessa talossa ja puhelimeni liittymän dataraja on viittä vaille käytetty. Tämän takia on bloggaamisessakin ollut taukoa, kun en ole saanut kuvia siirrettyä nettiin. Mutta nyt on perheen äidin työmokkula lainassa, niin saan päivityksen tehtyä.

Viime viikolla oli vihdoin ja viimein aika pakata auto täyteen rantaleluja ja suunnata Gold Coastille meren ääreen. Perheen isän vanhemmat, sisko ja sekä muita sukulaisia olivat varanneet koko viikonlopun yhteistä kokoontumista varten, sillä lähes jokainen heistä asuu eri puolilla Australiaa tai maapalloa. Hotelli oli Coolangattassa aivan rannalla ja huoneesta oli upeat näköalat merelle. Kuvia tulee nyt ja paljon, ne puhukoot puolestaan.

Coolangatta beach.

Kirjaimellisesti Gold Coast, kultahiekkaiset rannat jatkuvat silmänkantamattomiin.

Kuva otettu hotellihuoneemme parvekkeelta, oli aika mukavat näkymät.

Onnekseni satuimme samaan ajankohtaan World Surf Leaguen Quiksilver- ja Roxy Pro-kisojen kanssa ja asuimme vielä aivan kyseisen surffirannan vieressä, joten pääsin ihastelemaan maailman parhaiden surffareiden taidonnäytteitä. Ja oli kyllä aikamoista, mikäs siinä rannalla löhötessä katsella, kun huiput surffaa. Tuolla ollessa minulla oli aivan samat fiilikset, kuin lumilautakisoja seuratessa paikanpäällä. Meiniki oli kohdillaan, ihmiset rentoja ja musiikki täydensi kokonaisuuden. Ainoastaan hiekka ja aallot tekivät tilanteesta toisen, muuten pystyi aivan hyvin kuvittelemaan olevansa SFO:ssa tai Vappulounaalla. Boom!





Meren äärellä on niin upeaa kuunnella meren kohinaa ja pulahtaa aaltoihin, kun siltä tuntuu. Siellä ei kuumuuskaan tunnu ollenkaan niin tukalalta verrattuna Brisbanen oloihin, koska lempeä tuulenvire viilentää aamusta iltaan. Brisbanessa on kuulemma kuumin maaliskuu moniin vuosiin ja voin kertoa, että oli varsin tukalaa muun muassa viime viikolla hakea lapset koulusta, kantaa heidän molempien isot koululaukut ja omat kantamukset 40 asteen helteessä, ilman sitä tuulenvirettä. Eikä The Gap todellakaan ole tasamaata, vaan pelkkiä ylä- ja alamäkiä.

Siellä minä odottelen aaltoja, bodysurfing oli hauskaa!
Aamu-uinnin jälkeen pikku lepo on paikallaan.



Shoppailumahdollisuudet olivat aivan liian hyvät ja varsinkin Lorna Janen alennusmyyntien jälkeen oli pakko jättää luottokortti hotellille aina ulos lähtiessä. Ruuat oli helppo valmistaa hotellilla joko oman hotellihuoneen keittiössä tai allasalueen grillipaikalla. Vastaavia grillauspaikkoja oli siellä täällä, jossa pystyi paistamaan omat sapuskat ja syömään ulkona mahtavan näköalan äärellä.




Yhtenä iltana livahdin erilleen muusta matkaseurueesta ja otin bussin Gold Coastin toiseen päähän Broadbeachille. Siellä pääsin vaihtamaan kuulumisia kahden muun Esportin karkulaisen kanssa ja viettämään hauskaa iltaa lasillisen jos toisenkin äärellä. Aika kului kuin siivillä, oli niin mahtava nähdä Johannaa ja Timiä ja kuulla heidän reissun käänteistä. Ja Broadbeach oli muutenkin hyvin eloisa ja viihtyisä paikka, sinne ehdottomasti uudestaan.











Viimeinen päivä meni omalta osaltani rantoja pitkin kameran kanssa kierrellen ja ennen lähtöä lounastimme vielä hotellin grillipaikalla ja samalla pääsi viilentymään altaaseen. Lapset ovat sellaisia vesipetoja, että he voisivat polskia altaassa aamusta iltaan.





Takaisin Brisbaneen tullessa noin tunnin ajomatkan aikana olikin sitten hyvin hiljaista. Kyllä se niin on, että loma vie voimat ja kotiin tullaan entistä väsyneempinä. Hauskaa kuitenkin riitti yllin kyllin ja uusia ideoita omaa reissuani ajatellen sain vaikka kuinka.


3 kommenttia:

  1. Hei Katri, haluaisin kirmata sinun kanssa meressä!

    VastaaPoista
  2. Mummo ei ole ikinä ollut meren rannalla! Voi ei! Nyt ihasteli näitä kuvia.

    VastaaPoista