Totuttautumista

Yli viikko mennyt jo! Useampi päivä meni aikaerosta palautuessa (+8h Suomen ajasta) ja päivärytmi alkaa pikkuhiljaa löytyä. Suomessa ollessani olen täysin iltaeläjä, mutta täällä rytmi on aivan päinvastainen. Aamut ovat tehokkaita ja ylös noustaan jo kukonlaulun aikaan, tai oikeastaan linnut ovat ne, jotka täällä herättävät. Sää on tuolloin viileämpi, joten silloin on mukava ulkoilla. Päivällä hakeudutaan ilmastoituihin sisätiloihin, kuten ostoskeskuksiin (suosin kyllä mieluummin päikkäreitä) ja auringon alkaessa väistyä on hyvä olla taas ulkoilmassa. Pimeän tullen ovat kaikki jo kotona ja iltaruuan jälkeen ollaan valmiita yöpuulle. Täällä eletään niin sanotusti sään ehdoilla, mutta kaikkeen tottuu aikanaan ja jopa minä olen ollut useampana iltana pää tyynyssä jo kello yhdeksän illalla.

Lasten ollessa koulussa minulla on aikaa seikkailla omilla teilläni. Shoppailu ei ole pitkään aikaan ollut suuri intohimoni, joten käytän ajan usein kävellen joenrannalla ja ihmetellen Australian suurenmoista luontoa. Ihmettelen sitä kuitenkin sopivalta etäisyydeltä, etten joudu esimerkiksi hämähäkkien uhriksi. Niitä on meinaan joka puolella. Ihan kaikkialla. Paljon. Ja isoja. Luonnon lisäksi ihailen myös täällä asuvia ihmisiä. Miten mukava onkaan, kun hedelmäosastolla mummeli tulee höpöttämään laarissa olevien mangojen suuruudesta ja lenkkipolulla rauhallisesti kävelevät ihmiset tervehtivät hymy huulilla. Kaikki ovat auttavaisia ja voit kysyä neuvoa keltä tahansa eikä läheskään kaikilla ole nenä kiinni puhelimessa istuskellessa. Ote elämään on rento eikä stressata mistään turhasta.

Täältä Chelmeristä on erittäin helppo kulkea junalla myös Brisbanen keskustaan lyhyessä ajassa. Viihtyisän keskustan lukemattomat kaupat saivat pääni kuitenkin niin pyörälle, että päätin pysyä poissa niistä toistaiseksi. Sen sijaan tarkoituksenani oli ostaa tätä reissua varten järjestelmäkamera ja löysinkin sellaisen erittäin hyvään hintaan ja niinpä kävelin kamera kainalossa takaisin kotiin. Kuvia alkaa ilmestymään blogiin heti, kun saan tietokoneen käyttööni ja kuvat koneelle.

Erittäin mieluisa ja hauska sattuma tapahtui myös tällä viikolla, kun hoksasimme amk-koulukaverini kanssa olevan samassa kaupungissa. Pieni maailma! Eilen treffasimme keskustaan rakennetulla hiekkarannalla ja juttua riitti. Vaikka englannin kielellä kommunikoinnissa ei juurikaan ole ollut hankaluuksia, on silti hyvin vapauttavaa päästä puhumaan välillä suomea. Koko kroppa rentoutuu ja pää siirtyy hetkeksi lepotilaan, kun ei tarvitse miettiä miten lauseen muodostaa. Eilinen meni siis ihanassa seurassa auringossa makoillessa ja aurinkorasvaa levittäessä. Siitä touhusta ei tässä maassa loppua tule.