Bye Chelmer, hello The Gap

Alkaa olemaan jo harrastus minulle tämä muuttaminen. Viides muutto alle kahdessa vuodessa, mutta onneksi omia tavaroita oli tällä kertaa vain matkalaukullinen. Australian perheelläni tosin oli muutettavaa kokonainen omakotitalo. Oli iso rekka ja kolme muuttomiestä apuna, niin johan siirtyi omaisuus helposti uuteen kotiin.

Uusi osoite on kaupunginosassa nimeltä The Gap. Tämä on hyvin kaunista seutua, paljon mäkiä ympärillä runsas vehreä luonto. Naapurustossa pelkkiä omakotitaloja ja talon edustalla mukava, melko laaja nurmialue, jossa lapset pelailevat iltapäivällä.

Paljon laatikoiden purkamista ja tavaroiden järjestelyä on vielä edessä,  mutta upea talo tämä on. Muutto on aina muutto ja siinä menee aikaa, ennen kuin kaikki on paikallaan.

Lyhyen kävelymatkan päästä löytyi myös minun leikkipaikkani: kuntosali, jonka yhteydessä tenniskentät. Tänään kävin testaamassa salin ja huomenna tenniksen vuoro. Tuli kauhea ikävä Esportia ja ihania ihmisiä siellä, oli niin samoja fiiliksiä tuolla paikassa.

Koalapuisto

Viikko sitten lauantaina oli letkeä päivä koaloiden ja kenguruiden kanssa hengaillen. Tässä lähistöllä on maailman vanhin koalapuisto, Lone Pine Koala Sanctuary, jossa majailee yli 130 koalaa. Niitä on puistossa siis joka puolella, mutta löytyy sieltä muitakin Australian eläimiä. Laajoilla aukeamilla pääsee silittämään kenguruita ja syöttämään niille namirehua kädestä. Myös emut kulkevat tuolla alueella ja ovat tottuneet silittelyyn. Kutsuin myös Idan (amk-kaverini) mukaan ja riemu oli suuri päästä silittämään kenguruita. Vähänkö oltiin innoissaan!

Vompatti, mallisuoritus rennosta otteesta.

 

Oli hieman kurja nähdä eläintarhan lintuja häkeissä, kun kyseisiä lajeja lentelee vapaana tällä alueella muutenkin. Yksi yleisimmistä lintulajeista ovat papukaijat. Ne ovat kauniita, usein myös värikkäitä ja pitävät hirveää meteliä. Pahin rääkyjä on kakadu, jonka äänen kuullessa voisi luulla, että naapurissa sattui ja pahasti. Aamulla heräilen aina noin viidestä alkaen lintujen viserrykseen, onneksi kakadut ilmestyvät vasta myöhemmin. 

Kaunis Rainbow Lorikee, joita näkee lentelevän hyvin usein ympäristössä. 

Koalapuistossa on myös niin sanottu farmipuoli. Sieltä löytyy Suomessakin yleisiä kotieläimiä, kuten lampaita ja vuohia. Nämä päkäpäät olivat kuitenkin hieman aggressiivisempaa sorttia. Aitauksessa oli selvää joukkotappelun meininkiä, jossa yksi vuohi tuntui olevan koko porukan juorukello ja sai lampaat kääntymään toisiaan vastaan. Kova kolina kuului kalloista, kun päkät ottivat yhteen kerta toisensa jälkeen. 

Ms Pinkey Pie ja paimenkoira lampaineen.

Oli mukava nähdä myös paimenkoirat toiminnassa. Meille näytettiin, miten koira hallitsee lammaslaumaa ja saa ne kulkemaan juuri sinne, minne ihminen lauman haluaa. Ja lopuksi koira jäi hengailemaan lampaiden päälle, kun sai ajettua ne pieneen aitaukseen. 

Toinen näytös oli lampaiden keritsemisestä, jossa mies keritsi lampaan muutamassa minuutissa ja erotteli myytäväksi kelpaavan villan säkkiin. Lammas näytti varsin tyytyväiseltä jälkeenpäin siinä helteessä. 

Kierroksen päätteeksi oli aika jätskeille ja mikäs sen hauskempaa kun syödä jädet koaloiden ympäröimänä. Pääsimme tosin todistamaan varsin erikoisen tilanteen, jota ei ihan joka kerta näe. Eläintarhan työntekijä tuli sinne esittelemään sylissään olevaa uroskoalaa pöytien ympärillä oleville naaraskoaloille. Siitä vasta mekkala syntyi, kun uros kävi moikkaamassa kaikkia naaraskoaloita. Yhdellä kävi varsin hyvä tuuri, kun pääsi herra koalan kanssa ihan tositoimiin. Onnellinen päätös sille reissulle, hehe. Itsellä oli lähellä kyllä mennä jäätelö väärään kurkkuun, kun tajusimme mistä tilanteessa oli kyse.

Mr Lightning rakastaa suklaata.

Arkihommia

Hmmmm...what?

Arki uudessa ympäristössä alkaa rullaamaan jo mukavasti. Torstaisin ja perjantaisin nuorempi lapsista, 4-vuotias Mr. Lightning on kotona ja silloin suuntaamme naapuruston leikkipuistoihin. Kolmesti viikossa vien molemmat lapset kouluun ja päivähoitoon aamulla, jonka jälkeen minulle jää vapaata aikaa siihen asti, kunnes haen heidät taas iltapäivällä kotiin. Tuon ajan käytän usein ympäristöä tutkaillen tai kaupungilla kuljeskellen. Pääsääntöisesti lähden koululta suoraan lenkille, koska se on paras tehdä aamulla sään ollessa edes vähän viileämpää. Lenkkipolun varrella joen rannassa on käteviä jumppailupaikkoja, joita pystyn hyödyntämään, ennen kuin ostan itselleni salijäsenyyden. Noissa jumppaspoteissa saa käyttää myös luovuutta, sillä itse en ainakaan ole ymmärtänyt kaikkia ohjeita, mitä kyseisillä "laitteilla" tulisi oikeasti tehdä. 

Yksi varsin mukava tapa, jonka täällä olen huomannut on se, kuinka ystävällisiä ihmiset ovat. Hyvin usein tuntemattomat vastaantulijat tervehtivät, jopa lenkkipolulla toivotetaan hyvää huomenta toiselle eikä juosta pää painuksissa musiikit korvilla katsekontaktia vältellen ohi. Apua saa aina kun on tarvis ja kaikki tämä hymyn kera. Siinä tulee itsekin ilomielelle ja tuntuu kuuluvansa jollain tapaa samaan yhteisöön heidän kanssaan. 

Queen Street.

Keskustassa piipahdan silloin tällöin. Pääsen sinne lyhyessä ajassa kätevästi junalla, joten ehdin sinne oikein hyvin lasten ollessa koulussa. Brisbane on todella kaunis ja vehreä kaupunki, paljon pieniä viheralueita ja suuri kasvitieteellinen puutarha aivan keskustan tuntumassa. Pääkatu on Queen Street, joka on savuton kävelykatu. Kadun varrella on hauska huokaista hetki ja seurata ihmisvilinää. Kauppoja on vaikka minkälaisia ja yritän parhaani mukaan pysyä poissa niistä. 

Brisbane ei ole varsinaisesti rantakaupunki, vaan se sijaitsee lyhyen matkan päässä rannikolta. Kaupungin läpi virtaa joki, joka valitettavasti kuhisee haita, joten siinä ei suositella uimista. Keskustassa Southbankin kaupunginosaan on rakennettu viihtyisä tekoranta uima-altaineen, jossa on mukava loikoilla pilvenpiirtäjämaisemassa.

Southbank.

Päiväsaikaan olen myös paljon keittiön puolella. Saatan valmistaa lasten ruuat jo heidän ollessa koulussa tai sitten leivon. Koska tämä perhe on asunut jokin aika sitten useamman vuoden Suomessa, on mukava yllättää heidät silloin tällöin Suomi-herkuilla. Laskiaisen kunniaksi leivoin pullaa, joka oli varsin riemukas yllätys. Korvapuustit olivat perheen pienimmän mieleen ja pakko sanoa, että ensimmäistä kertaa koskaan sain ne jopa näyttämään siltä miltä piti. Laskiaispullat mansikkahillolla ja kermavaahdolla olivat puolestaan isosiskon, Ms Pinkie Pien, suosikki. Katsotaan millainen jauhopeukalo minusta täällä oikein tuleekaan, haha.

Pimeä tulee iltaisin seitsemän kieppeillä ja sen jälkeen ulkona on hyvin vähän liikennettä. Kaikki ovat hyvin pitkälti palanneet koteihinsa ja illallisen jälkeen istuvat telkkarin ääreen katsomaan My Kitchen Rulesia. Hyvin koukuttava ohjelma.

Totuttautumista

Yli viikko mennyt jo! Useampi päivä meni aikaerosta palautuessa (+8h Suomen ajasta) ja päivärytmi alkaa pikkuhiljaa löytyä. Suomessa ollessani olen täysin iltaeläjä, mutta täällä rytmi on aivan päinvastainen. Aamut ovat tehokkaita ja ylös noustaan jo kukonlaulun aikaan, tai oikeastaan linnut ovat ne, jotka täällä herättävät. Sää on tuolloin viileämpi, joten silloin on mukava ulkoilla. Päivällä hakeudutaan ilmastoituihin sisätiloihin, kuten ostoskeskuksiin (suosin kyllä mieluummin päikkäreitä) ja auringon alkaessa väistyä on hyvä olla taas ulkoilmassa. Pimeän tullen ovat kaikki jo kotona ja iltaruuan jälkeen ollaan valmiita yöpuulle. Täällä eletään niin sanotusti sään ehdoilla, mutta kaikkeen tottuu aikanaan ja jopa minä olen ollut useampana iltana pää tyynyssä jo kello yhdeksän illalla.

Lasten ollessa koulussa minulla on aikaa seikkailla omilla teilläni. Shoppailu ei ole pitkään aikaan ollut suuri intohimoni, joten käytän ajan usein kävellen joenrannalla ja ihmetellen Australian suurenmoista luontoa. Ihmettelen sitä kuitenkin sopivalta etäisyydeltä, etten joudu esimerkiksi hämähäkkien uhriksi. Niitä on meinaan joka puolella. Ihan kaikkialla. Paljon. Ja isoja. Luonnon lisäksi ihailen myös täällä asuvia ihmisiä. Miten mukava onkaan, kun hedelmäosastolla mummeli tulee höpöttämään laarissa olevien mangojen suuruudesta ja lenkkipolulla rauhallisesti kävelevät ihmiset tervehtivät hymy huulilla. Kaikki ovat auttavaisia ja voit kysyä neuvoa keltä tahansa eikä läheskään kaikilla ole nenä kiinni puhelimessa istuskellessa. Ote elämään on rento eikä stressata mistään turhasta.

Täältä Chelmeristä on erittäin helppo kulkea junalla myös Brisbanen keskustaan lyhyessä ajassa. Viihtyisän keskustan lukemattomat kaupat saivat pääni kuitenkin niin pyörälle, että päätin pysyä poissa niistä toistaiseksi. Sen sijaan tarkoituksenani oli ostaa tätä reissua varten järjestelmäkamera ja löysinkin sellaisen erittäin hyvään hintaan ja niinpä kävelin kamera kainalossa takaisin kotiin. Kuvia alkaa ilmestymään blogiin heti, kun saan tietokoneen käyttööni ja kuvat koneelle.

Erittäin mieluisa ja hauska sattuma tapahtui myös tällä viikolla, kun hoksasimme amk-koulukaverini kanssa olevan samassa kaupungissa. Pieni maailma! Eilen treffasimme keskustaan rakennetulla hiekkarannalla ja juttua riitti. Vaikka englannin kielellä kommunikoinnissa ei juurikaan ole ollut hankaluuksia, on silti hyvin vapauttavaa päästä puhumaan välillä suomea. Koko kroppa rentoutuu ja pää siirtyy hetkeksi lepotilaan, kun ei tarvitse miettiä miten lauseen muodostaa. Eilinen meni siis ihanassa seurassa auringossa makoillessa ja aurinkorasvaa levittäessä. Siitä touhusta ei tässä maassa loppua tule.

There's nothing like Australia

Kukapa olisi uskonut mistä minut löytää tällä hetkellä? En ainakaan minä muutama kuukausi sitten, kun tunsin olevani tylsä kotirotta, jonka elämä ei etene millään saralla.

Matkustaminen on aina ollut minulle terapeuttista ja yksi maa vei sydämeni muutama vuosi sitten. Ainoa maa, jossa vierailtuani pystyin rehellisesti sanomaan, että täällä voisin vaikka asua joku päivä, Australia. Tuota sanomaa olen toitottanut myös usealle ystävälleni ja eräänä päivänä yksi heistä sattui kysymään, vieläkö olisin kiinnostunut asumaan Ausseissa. Silmät rävähtivät saman tien auki ja näin edessäni vastauksen jämähtäneeseen arkeeni. Sain tuttavieni kautta yhteyden heidän ystäväperheeseensä Brisbanessa ja homma oli muutamassa päivässä sovittu. Edessäni oli seikkailu Australiassa, alkaen kahden herttaisen lapsen au pairina mitä mukavimmassa perheessä.

Päätin lähteä matkaan vuoden viisumi taskussani, jottei ollut kiire pois maasta, mikäli sattuisin viihtymään pidempäänkin. Lisäksi möin kaikki huonekalut ym. omistamaani tavaraa pois, sillä se tuntui jotenkin luontevalta ajatukselta ja saisin myös hieman reissukassaa kokoon, sillä mitään sellaista en ollut ehtinyt näin lyhyessä ajassa kokoamaan. Katsotaan mihin asti varat ja innostus riittävät ja milloin on lunastettava paluulippu koti-Suomeen.

Koska olen huono päivittämään Facebookkia ja lähettämään jokaiselle erikseen mailia, päätin tämän blogin olevan kätevin keino pitää teidät ajan tasalla siitä, että olen hengissä (ja äiti vaikka en joka päivä tänne kirjoita se ei tarkoita sitä, että tarvitsee soittaa suurlähetystöön ja ilmoittaa minut kadonneeksi). Tulen kirjoittamaan tänne kokemuksista ja fiiliksistä, mitä Australia minulle tuo, mutta yhden kokonaisen luvun haluan omistaa ystävilleni ja perheelleni, sillä he ovat maailman parhaita ihmisiä. Heidän ympäröimänä ennen lähtöä kyseenalaistin täysin sen, miksi olen edes lähdössä ja vielä niin kauas, mutta yksi rakkaimmista sanoi syyn lukevan kädessäni. Ja hän nyt vaan sattuu aina olemaan oikeassa.

Mutta kukapa olisi uskonut, että minä kirjoittaisin julkisesti elämästäni? En juurikaan pidä omien asioideni huutelusta, joten tämä tuntuu hurjan omituiselta. Vielä oudompaa olisi se, että olet jaksanut lukea tekstiäni tähän asti ja luet ehkä jatkossakin.

Katri